Easy GDPR -palvelun synty
EU Tietosuoja-asetus astui voimaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen 25.05.2018. Edeltävänä kesänä 2017 aloimme itse tarkastelemaan, mitä se vaatimuksineen tarkoittaa D-Fence Oy:n osalta. Tarjosimme tuolloin tietoturvapalveluita varsinkin sähköpostiviestinnän turvaamiseen.
Haaste
Aika pian meille selvisi, että kyseessä oli paljon odotettua isompi asia, varsinkin osoitusvelvollisuuden ja siihen liittyvän dokumentaation osalta.
Miten ihmeessä pienet ja keskisuuret yritykset voisivat saada vaatimusten mukaisen varsin laajan dokumentaation tehtyä ja ylläpidettyä? Siellä kun harvoin on resursseja, osaamista tai rahaa investoida juristi- konsultti -ja koulutuspalveluihin vaaditussa mittakaavassa.
Johtopäätös
Tältä pohjalta meille selvisi, että kustannustehokkain ja käytännössä ainoa vaihtoehto olisi verkkopalveluratkaisu, jossa kaikki olisi jo valmiiksi auki kirjoitettuna. Muokattavissa tarpeen mukaan, mutta valmiin sisällön kautta asiakasorganisaatiolle samalla aukeasi, mitä pitää tehdä, miksi ja miten tehtyä dokumentaatiota voi hyödyntää liiketoiminnan kasvun veturina.
Ratkaisu
Näin syntyi Easy GDPR -palvelu, joka muutti abstraktilta tuntuvat käsitteet ymmärrettäväksi, avasi osoitusvelvollisuuden vaatimukset sekä mahdollisti vaatimuksiin vastaamisen. Helposti ja kustannustehokkaasti.
Asiantuntijatuki
Päätimme valjastaa olemassaolevan infrastruktuurin Easy GDPR -palvelun asiantuntijatueksi: uusi laki vaatimuksineen sekä, kuten kuluneet kaksi ja puoli vuotta ovat osoittaneet, koko ajan lisääntyvine tulkintoineen olisivat yritysten omille resursseille painava taakka hallita kestävästi.
Easy GDPR -palvelu koostuu
- helppokäyttöisestä verkkopalvelusta
- valmiiksi aukikirjoitetusta dokumentaatiosta
- tavoitettavasta lisämaksuttomasta asiantuntijatuesta
Ei pelkästään vastaus osoitusvelvollisuuden vaatimuksiin
Easy GDPR -palvelun avulla asiakasorganisaatio kääntää vaatimukset kilpailueduksi hyödyntäen dokumentaatiota ja tietosuojamerkkiä;
- tarjouskilpailuissa
- viestinnässä
- yrityskulttuurin rakentajana
Kasvattaen yrityksen arvokkainta omaisuutta, eli luottamusta.
Muutos ja kilpailuetu
Kautta historian olemme nähneet, että isoissa muutoksissa ketterät toimijat ovat korjanneet kerman päältä ja poteroihin jämähtäneiden jääneen tappelemaan jäljelle jääneistä murusista.